26.1.2014

Olemisen sietämätön keveys

Joka voimaa lisää, se tuskaa lisää. Kun energiat jatkuvasti nousevat, käy olo täällä perusleirissä aika tuskalliseksi. Syömisen jälkeen voi lähinnä maata: kaikki oleiluteltat on otettu alas eikä tuolla ulkonakaan jaksa seisoskella. Tänään oli sentään jotain hommaa, kun siirsin omaa teltaani 5 metriä: edellisessä paikassa teltan pohja oli sulanut sen verran kuopalle makaamisesta, ettei siinä oikein kyennyt enää olemaan.

Ollakseen aavikko täällä on yllättävän pilvistä ja sataa usein lunta, niin nytkin. Aika moni on täällä puhunut, että vaikka rannikolla jää sulaa, niin jäätikkö nettona kasvaa lisääntyneen lumisateen vuoksi. Twin Otter-pilotit, jotka siirtyvät täältä lähes suoraan pohjois-Kanadaan tukemaan maaliskuussa alkavia pohjoisnaparetkikuntia, kertoivat että siellä suunnassa on jääpeite parantunut viime vuosina. Ainakin siis heidän näkökulmastaan, kun joutuvat niissä puuhissa usein laskeutumaan merijäälle.

Huomiseksi oli aikataulutettu noutolento Chileen, mutta katsotaan miten käy. Jääkiitoradalle laskeutuminen vaatii Iliyushin-koneelle hyvän näkyvyyden, joka on nyt peitossa, eikä huomisesta ole vielä tietoa. Toivomme, että sää hiukan aukenisi!

Summary: as energy levels are rising, living in the camp starts to ve a bit painful, as there is nothing to do. Today I had to move my tent, as previous spot has melted from the bottom so much, that last night I was sleeping in a hole. And I was happy to do it, as it meant something to do for at least half an hour.

It is surprisingly cloudy here, as this should be desert. And it is snowing often, too. Many here have said, that snow is actually accumulating at the moment at interiors of Antarctica due to increased snowfall. And Twin Otter pilots said that recent years arctic ocean has been better again, at least from their point of view as they have to land there often to support Nort Pole expeditions.